http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry091028-134128
Olen toipunut kummallisista kipukohtauksista mutta otan edelleen vähän rauhallisemmin. Kai kyseessä sitten oli selkäjuttu, kun kipulääkkeet viimein auttoivat. Kiitos huolenpidosta suvulle, naapureille ja kamuille.

Olen aika tottelevainen kooki ja helppo tällaisessa lapsiperheessäkin. Osaan väistää vauvaa joka meinaa vyöryä päälle ihan nätisti ja seuraan ulkona nätisti ilman hihnaakin useimmiten. Kuitenkin tämmöisen helppohoitoisuuden toisena puolena on että olen vähän säikky. Ainakin ääniä pelkään kovin, jos ne on kovia.

Äänistä ikävimpiä ovat tietysti ilotulitteet. Uutena vuotena pitää taas päästä maalle pakoon pahinta pauketta. Mutta joskus huonona päivänä pelkään jopa maton tamppaamista. Jos oikein pelästyn, en kyllä enää kuule mitään ja pyrin vain piiloon. Tampereellakin pelästyin kun joku J. Karjalainen bändeineen teki sound checkiä ja paukutti rumpuja Pyynikillä. Ei siinä auttaneet selitykset vaan pötkin pakoon aikaan kovaa ja omistaja sai juosta näiden töppöjalkojen perässä.

Joitakin ääniä toisaalta en pelkää, mutta on ihan pakko vähän haukkua niitä kuitenkin. Olennaisin on tietty ovikellon ääni - oli se sitten kotona, vieraissa, telkkarissa tai motarilla ajaessa radiossa.
Myös telkkarissa haukkuvat koirat pitää komentaa hiljaisiksi ja välillä vastailen naapurin koirien kutsuun kun ne ulkoilee ilmoitellen itsestään.

Yksi parhaista äänistä on kuitenkin viilipurkin avaamisääni. Saan aina nuolla kannen ja se on aika herkkua.

Satsu viilinystävä

]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry091010-214529
Olen viime päivinä voinut hiukan huonosti ja saanut kummia kohtauksia. Tänään kävimme eläinlääkärin päivystyksessä ja lääkäri epäili selkänikamien siirtymää ja määräsi aika tujut lääkkeet. Näinkin sitten pikku-ukkoja pitkin päivää enkä oikein uskaltanut ulkoillakaan.

Vahvasta kipulääkkeestä huolimatta sain uuden kohtauksen ja nytkin olo on vähän levoton. Omistajat ovat nyt tehneet nettidiagnoosia ja voikin olla että minulla olisi epilepsia petit mal. Eli lievä versio. Tarkkailemme asiaa vielä, mutta toivon ettei minun tarvitsisi tästä kovin enää kärsiä, ei nimittäin ole kivaa.

Koirana olossa on hankalaa kun ei osaa kertoa minne kolottaa tai sattuu ja sitten ihmiset yrittävät arvailla ongelmiamme. Maanantaina viimeistään jollei tila pahene menemme vähän valistuneempien ihmisten eli eläinlääkärien tutkittavaksi uudelleen. Tai siis siellä sitten arvaillaan.

Mutta näin minulla nyt täällä, voisi mennä paremminkin.

Kaunista syksyä kaikille kuitenkin ja kerron täällä lisää kun hommasta jotain selviää. Nuyt lepäilen ja otan iisisti. Se auttaa oli ongelma mikä vain.

Satsuma]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090901-122128
Olen iän mukana vähän känkkäränkkäistynyt, myönnän sen. En enää aina jaksa kiinnostua uusista koiratuttavuuksista ja varsinkin miehenpuolet jotka melkein esittäytymättä tunkevat nokkaansa hanuriini ovat rasittavia. Annan sen myös näkyä ja kuulua. Voisiko sanoa, että harrastan jopa jonkinlaista remmiräyhäämistä parhaimmillaan.

Joskus myös joudun ihan tappeluun. Egoni on niin suuri, että se korvaa puuttuvaa massaa. Minulla on muutama tuttava, joiden kanssa aina pitäisi koetella asemia. Ihmiset eivät kuitenkaan tätä ymmärrä ja ovat kovasti puuttumassa koiramaisiin välienselvittelyihin.

Toisinaan kuitenkin äksyilyni johtuu suurimmilta osin huonoista fiiliksistä. Kuulkaas, jos lonkkaa kolottaa ja selkä on jumissa, niin kyllä sitä vähemmästäkin hermo menee. Ei se tietty ole tielleni joutuvan syy jos olen aikaisemmin kirmaillut itseni ihan jumituksiin, myönnän. Anteeksi siis kovin kaikille kyykytetyille, en ollut aivan oma itseni.

Omistaja voi kuitenkin onneksi noita jumituksia helpottaa. Voi antaa vähän hierontaa ja venytellä kipeitä koipia. Ja antaa särkylääkettä, joka maistuu pahalta, mutta toimii. Tällainen töppöjalkamalli nimittäin on aika helposti jumittava, joten siinä on tropit tarpeen.

Mutta hei, hymyillään kun tavataan. :)

Satsu]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090701-230855
Tässä kuva mun kesäluukista, joka on vähintäänkin maanläheinen. Lämmintä (vaan ei liian) kesää kaikille joilla kesä on!

Terkuin,

Satsuma]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090525-174919
Yksi asia on kuitenkin pyörinyt mielessäni jo pitkään. Nimittäin se, kuinka mukavia tyttöjä meillä on käynyt vuosien saatossa ja nytkin minua lenkittämässä. Emäntä ei aina ehdi viedä minua kunnolla metsälenkille ja varsinkin nyt vauvan ja vaunujen kanssa se on melkein mahdotonta. Onneksi minulla on siis ollut ilo tutustua ja näyttää hienoimmat keppipaikat ja möyrimishanget ja nurmet jo neljälle ulkoiluttajatytölle.

Ensimmäinen ulkoiluttajani oli Krista, jolla on nykyään jo useampi omakin koira. Välillä silloinen ainoa koira Ada kävi kanssammme Aurajoen rannoilla lenkillä. Krista muutti sitten pois kaupungista ja jätti meidät tänne ikävöimään. Mutta luulenpa että hän sai juuri sellaisen kodin ja perheen lisäkoirineen kuin halusi, joten olen kyllä iloinen hänen puolestaan.

Toinen ulkoiluttaja oli vähän nuorempi Jasmin, jolla oli myös oma koira. Hän tuli aivan toiselta puolelta kaupunkia minua ulkoiluttamaan ja tutustuimme yhdessä Halisten metsiin jonkin aikaa. Sitten me muutimme ja Jasminilla alkoi olla koulun kanssa kiireitä, joten laitoin seuranhakuilmoituksen lähikaupan seinälle.

Sitä kautta sitten löytyikin kolmas ulkoiluttajakaveri Laura, joka vei minua pitkille lenkeille Jaanille ja lähikallioille. Laura onneksi asui ihan lähellä, mutta taisin tartuttaa häneen koirakuumeen. Niinpä Laura hankki oman koiran, Siirin ja muutti vielä kaupungistakin. Me nähdään kuitenkin vielä toisinaan ja Siiri kävikin täällä viime viikolla. Rohkaistunut oli pieni kyllä sitten talven.

Neljäs ja nykyinen ulkoiluttaja on Emmi joka vie minua tosi pitkille lenkeille metsään ja käydään me joskus yhdellä nuorisotalollakin. Emmikin löytyi lähikaupan ilmoitustaulun kautta ja on nyt käynyt minua viemässä tämän kevään. Olemme tutustuneet yhä paremmin viime aikoina ja ilahdun kovin hänen näkemisestään.

Eli olen tosiaan onneneläin kun olen saanut näihin kivoihin tyttöihin tutustua! Kiitos siis kovin aikaisemmille ja nykyiselle ulkoiluttajalle.

Satsupatsu]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090321-222821
Koska olen saanut useita huomautuksia linjojeni olemuksesta, olen tosissani alkanut panostamaan urheiluun. Se on kuitenkin vaikeaa ja suurelta osin ihmistenkin vastuulla. Kuulin, että jollei liikuntaa lisätä, niin sitten ruokaa pitää vähentää. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa aivan kauhealta, kuten myös kevytruoka. Kevyt ruoka ei voi olla hyvää eikä sellaiseen ruokavalioon kuulu varmaan paljoa juustoa tai nakkejakaan. Joten urheilemaan mars koko töppöjalkaolemuksen voimalla.

Onneksi koiraeläin voi reippailla monella eri tyylillä. Tässä suosikeistani pieni lista.

* Lumijumppa: Pomppimista lumessa esim. kepin perässä. Sosiaalisempi versio on jumppa Lumi-serkun kanssa. Tuplalumijumppa on jumppaa lumessa Lumin kanssa.

* Palloilu: Tänään viimeksi harrastettu jalkapallonomainen toiminta. Voi harrastaa joko yksin tai esim. Hansun kanssa. Ihmiset ovat tässä hyviä jumpauttajia, jos vaan saavat pallon potkaistua minun salamannopean keskivartaloni ohitse.

* Uiminen: Tätä odotan kesältä. Paikkoja mm. Maskussa, Littoisissa ja Kuhmoisissa. Uintia motivoin mieluusti kelluvalla lelulla. Hyvää urheilua hiukan huononiveliselle corgirouvalle. Kuulin myös että Hyvinkäällä voi uida sisätiloissa Hempalta ja Hansulta.

* Unijuoksu: Tämä on ehkä helpoin tapa hoikistua - nukkuessaan voi kuntoilla yllättävän tehokkaasti! Mukana myös ääniefekti eli haukku tai ulina. Lisätehoja voi hankkia raapimalla sängynpohjaa tai seinää.

Että näin, tällaisia lajeja kun harrastaa muutaman kerran viikossa ei tarvitse vaihtaa mihinkään kevytruokaan ja voi ehkä jatkossakin saada joitain herkkuja. Toisaalta mikään jumppa ei siloin auta, kun ihmiset antavat epähuomiossa tuplaruuan. Minähän en kuppiin sylje vaikka huomaankin, että ruoka-annokseni jälkeen toinen ihminen täyttää kuppini epähuomiossa uudelleen. Usein jopa yritän huijata toista ihmistä antamaan lisää ruokaa näyttämällä "koskaan-ei-ole-mulle-mitään-ruokaa-annettu"-ilmettäni.]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090303-113211
Olen ollut aika kiireinen tässä viime aikoina, kun olen maakuntamatkaillut mm. Uudellamaalla, Satakunnassa ja Pirkanmaalla.Olen nähnyt sekä ihmis- että eläinystäviäni mm. Raija-tädin, Sikken ja paraikaa olen valloittamassa parin porilaiskämppiksen sydämiä. Tämä on ollut avartavaa ja samalla hiukan raskasta. Toisaalta matkailla pitää niin kauan kun jaksaa ja kyllähän kotona ehtii olla ihan riittämiin. Vieraanvaraisena koirana tarjosin yösijan myös pohjalaisserkulleni Maikille, jolla piisaa tuota energiaa ja karvaa. Oikein piristävää seuraa sekin.

Olen kuitenkin sen verran karaistunut matkakoira, että mottoni reissuissa onkin "missä ruoka, siellä koti" Samaa nappulaa sitä aina vaan tarjotaan, mutta hyvin se maistuu matkoillakin.

Ensi kuussa aion jälleen valloittaa Lapin vaarat ja näyttää poroille mistä pulu pissii ja kylänkoirille haukkua uusimmat juorut. Lapissahan on aina mahtavasti lunta ja välillä toivon koipieni olevan pidemmät edetäkseni siellä. Nyt kun täällä etelässäkin on lunta ollut harvinaisen paljon, näytän kuulemma välistä hangessa mennessäni, etten omaisi jalkoja ollenkaan. Myös painimatsit Hansun kanssa ovat haastellisia lumessa.

Noniin, nyt lopettelen täältä Porin suunnalta ja jatkan päiväuniani. Nukkuminen se onnistuu myös missä vain, kun on pötsissä nappulaa ja joitakin kivoja tyyppejä viemässä välillä ulos. Over and out, from Satakunta.

Satsuma]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry090109-151946
Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että meikäläisen vuodet ainokaisena hellittynä ja hemmoteltuna ovat ohi. Perheeseen on saapunut onneton kummallisen hajuinen kääryle, joka tuntuu vievän perheenjäsenten ja vieraidenkin kaiken huomion. Sitä tuijotellaan, kannetaan pitkin ja mikä pahinta, sille puhutaan sillä äänellä joka oli enne varattu vain mulle. Luulin alkuun aina, että ne puhui minulle, vaan ei. Sitten lattialla on leluja ja viltti joka ei olekaan mun.

Lenkitkin on osin nykyään teitä pitkin meneviä eikä metsään pääse kovin usein. Toinen ihminen tosin vie mua entistä enemmän mikä on aika kivaa. Olenkin ottanut sisälläkin tavakseni toisen ihmisen jatkuvan seuraamisen ja yritän aina olla siellä missä tapahtuu. Ja arvatkaa montako kertaa olen jäänyt ihmisten jalkoihin. Ei ole kuulkaa hääviä.

No toisaalta, onhan tuo pieni tyttö ihan kivakin ja välillä käyn vähän moikkaamassa sitä ja antamassa pienen pusun. Tottuu sitten meikäläiseenkin paremmin pikkuinen. Kun se huutaa, niin menen viereen varmistamaan, että ihmiset huomasivat sillä olevan jotain asiaa. Toisaalta luulen, että sen mekkalan kuulevan ihmisetkin onnettomilla korvillaan, mutta varmistelen kumminkin.

Näin siis mennään. En ehdi ehkä ihan niin usein kirjoittelemaan tänne kun mun pitää kattoa uuden laumanjäsenen perään, mutta aina kun ehdin niin päivittelen tietty tänne kuulumisiani. Nyt kuitenkin velvollisuus taas kutsuu, joten hei taas..

T: Satsuma lapsenamma.]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry081114-175523
Kun kurakelit ovat taas täällä, olen joutunut useamman kerran pesulle. Ja jollei pesulle niin ainakin jotain pyyhkeellä yritetään läästiä sisääntullessa, vaikka se aika toivotanta onkin. Eikö ihmiseläimille nyt ole tullut selväksi, että koiraeläimen asuinpaikka nyt ei ole mikään putipuhdas? Ja mikset sohvalle muka saa mennä lötköttelemään pidemmän kuralenkin jälkeen?

Itse en siis erityisesti stressaa kurasta enkä todellakaan ole mikään hienohelma. Suorannainen sade kyllä vähän lannistaa ja pistää korvat horisontaaliin, mutta mutalammikot ovat aika jees. Niistä voi juoda janon yllättäessä ja voihan niissä vähän kahlaillakin. Kesällä muta ja vesi viilentävät ihanasti vatsanalusta.

Olen koirakavereillani nähnyt jos jonkinlaisia kurapukuvirityksiä, jotka aivan varmasti eivät ole niiden itse valitsemia. On heijastinta ja kumilenkkiä ja jopa töppösiä. Vaikka olenkin joskus pitänyt punaista poolopaitaa ihmisten mieliksi, niin kurapukua en taida päälleni mallata. Onneksi niitä on muutenkin kuulemma vaikea löytää minun ruumiinrakenteiselle koiraneidille. Ne muutamat joita olen joskus vuosia sitten kokeillut oli ihan liian pitkiä lahkeista.

No, sen verran myönnytystä saatan syystalven pimeissä säissä tehdä, että vaihdan uuteen pantaan, jossa on paremmat heijastimet. Näkevätpä useammat sitten, että täällä mennään, ihan ilman kurapukua corgimaisen luonnollisessa muodissa.

Terkuin Satsuma, jota ei ole tehty sokerista

]]> http://www.vilukko.net/satsunblogi/index.php?entry=entry081030-111149
Olen joutunut jonkinlaisen kovan koulutusohjelman kohteeksi viime aikoina. Yleensähän mä ilmoitan kovaäänisesti kun joku soittaa meidän (tai joskus naapurinkin) ovikelloa ja joskus huudahtelen silkasta innosta pallonlla leikkiessäni. Metsässä tietty haukun kanssa ihan huvikseni ja koitan saada asiaani julki. Olen melko ylpeä kantavasta äänestäni, joka kaikuu hyvin sekä sisä- että ulkotiloissa. Matalaksi ja jopa joidenkin mielestä pieneksi koiraksi minulla on aika hieno ja suuren koiran haukku. Joskus kun oikein innostun, se nousee korviahuumaavaan falsettiin.

Mutta siis, olen nyt saanut viime aikoina sellaisen vaikutulman, että ääntäni ei arvostettaisi perheeni piirissä. Pallon kanssa leikkiessä olen usein saanut vesisuihkun niskaani haukkuessani ja joskus samoin on käynyt ovikellohaukun kaikuessa. Menee hiukan fiilikset koiraeläimellä moisesta kohtelusta. Metsässä sentään olen saanut haukkua esim Hansua melko rauhassa. Ohessa pieni tyylinäyte:
http://www.youtube.com/watch?v=WhgvqQOL6nU

Aiheenahan tässä videossa on Hansun kepille haukkuminen. Hienosti kaikuukin mielestäni ääneni syksyisessä metsässä. Uskon, että monet naapurit osaavat arvostaa persoonallista saundiani. Koska vinkit kotona kuitenkin ovat melko selkeitä,aion jatkossa keskittää haukkumisen ulkotiloihin, paitsi jos oikein intoonnun sisätiloissa. Koiran hommahan on haukkua välillä...eikös juu?

Terkuin, Satsuma, haukkuva esiintyjä luonnon armosta





]]>