Hyvää joulua ja rauhallista Uutta Vuotta 2008! 
-Satsuma :)



[ 1 kommentti ] ( 32 views )   |  permalink  |   ( 3.1 / 76 )
Lunta maassa myös Turuus. 

Mahtavuutta,

Heräsin aamulla ihan normisti ja menin aamulenkille. Heti oven avattuani (tai no ehkä se minulle avattiin) huomasin, että maahan oli tullut mun lempijuttuani, elikkä lunta. Oli mukavan valoisaa ja vilpoista. Möyrin juhlan kunniaksi vähän lumisella nurtsilla ja kirjoitin lumeen pissiviestin muille. Kepin kanssa leikkiminenkin sai aivan uusia ulottuvuuksia kun kepula meni piiloon lumen alle. Oujee, meikä tykkää.

Muuten onkin ollut lähinnä pimeää ja tylsää. Ihmiset käyvät jossain aina päivisin ja minä hengailen kotona. Olen aika iloinen kun ne tulevat kotiin ja siksi hellin niiden käsiä hellästi hampaillani. Aamuisin ilahdun myös kun ne heräävät ja tiedän saavani ruokaa pian. Tämän iloisuuden osoitan kauniisti mahan päälle hyppimällä ja naamaa nuolemalla. Olen ottanut tavaksi myös osallistua heräämiseen sängystä käsin. Taidanpa myös harrastaa itsekin nukkumista tuossa isossa pehmeässä yhteissängyssä. Ihmisten pitkät koivet toisaalta välillä haittaavat maksimaalista nukkumismukavuutta. Vähän voisivat ajatella koiraeläimen unentarvetta nekin koipeliinit!

Mutta talvi on siis tullut, toivottavasti se kanssa pysyy vähän aikaa.

Lumikylpyterkuin,

Satsuma

[ lisää kommentti ] ( 1 view )   |  permalink  |   ( 3 / 93 )
Hulinaa  
Moi vaan,

Täällä Turun puolessa on selvästi ollut jotain ylimääräistä häppeninkiä ihmispiireissä. Molemmat ihmiset höösäsivät jotain joka huipentui viime viikonloppuna ja sitten talo raijattiin täyteen rapisevia (mutta ikävä kyllä ei syötäviä) paketteja. Lauantaina kesken parhaan hulinan ja poronkäristyksentuoksun minut vietiin kylään Obi-terrierin luo ja haettiin vasta aamulla. Tuntuu kuin olisin selkeästi jäänyt ulkopuoliseksi jostain tähdellisestä. Miksi minua näin syrjitään? Jos ihmiset haluavat viettää juhlia, miksei minua kutsuta mukaan? Enkö muka ole täysvaltainen perheenjäsen? Perjantaina näin kuitenkin sen paikankin jota silloin koristeltiin ja se näytti kyllä siltä, että olisin minä sinne mahtunut. Jostain syystä he eivät päästäneet minua keittiöön vaikka sieltä tuli kaikkein parhaat tuoksut.

Nyt kuitenkin tilanne alkaa rauhoittumaan. Paketit on suurelta osin avattu ja arki pukkaa päälle. Seuraavan kerran kuitenkin tilaan hoitopaikasta taksin ja lähden kuokkimaan. Ties vaikka ryöstäisin morsianihmisen sieltä kuten perinne kuulemma kuuluu. Kiusakseni katselivat vielä videolta juhliansa eilen ja ne näyttivät tosi kivoilta. Yhtään koiraa ei paikalla näkynyt, mutta olisi kai minun - perheen tärkeimmän jäsenen - kohdalla voitu tehdä poikkeus. Lihapulliakaan eivät kotiin tuoneet doggybagissä lohdutukseksi.

Olen siis hiukan loukkaantunut, mutta toisaalta aika iloinen ihmisten puolesta. Kai tämä nyt sitten virallisesti tarkoittaa että mulla on perheessa kaksi ihmistä ny.

Terkuin,

Satsuma

[ lisää kommentti ] ( 5 views )   |  permalink  |   ( 3.1 / 83 )
Tuulispäiden sukua 
Hola kaikki hei!

Syksy tulla puksuttaapi, mutta ei me anneta sen häiritä. Uudet harrasteet pitää mielen virkeänä ja olomuodon sirpakkana. Olen käynyt hierontakurssilla ja viehetreeneissä sitten viimeisen bloggaukseni. Hierontakurssilla tehtävänäni oli maata kyljellään ja pudottaa sen tuhannen karvaa. Minulle käy aina niin kun hermostun, karva lähtee putoilemaan ja jätän jälkeeni villapaidallisen kutrejani. Hieronta kuitenkin yleisesti tekee hyvää, kuten jo aikaisemmin kerroinkin, ja jatkamme ihmisen kanssa harjoituksia kotona.

Toinen uusi kokeilu oli viehetreeni. Oltiin molempien ihmisten kanssa Metsämäen raviradalla vinttikoirien harrastusta kokeilemassa. Aluksi juoksin kyllä vieheen perässä täysiä (ja se on kovaa), mutten vielä tajunnut että viehe pitää lahdata lopussa kun sen saa kiinni. Toisella kerralla tajusin tämän ja huomasin omaavani luontaisia taipumuksia tähän(kin) lajiin. Juoksin kuin tuulispää ja tapoin kuin pitbull. Ou jee, ihan alkaa innostumaan pelkästä ajattelustakin.

Eli molemmat lihaskunto sekä huolto ovat kunnossa. Meillä on lähiperheessä nyt uus videokamerakin, joten pientä elokuvanpätkääkin sopii tänne odotella.

Muistakaapa hieroa koirianne!

Satsuma



[ lisää kommentti ] ( 1 view )   |  permalink  |   ( 3 / 72 )
Morjens pitkästä aikaa 
Blogilandiani oli pitkään rikki enkä siis päässyt kertomaan teille koiranelämäni käänteistä. Tällä aikaa olen mm. matkustellut, tullut kolmanneksi missikisoissa (corgiseuran mätsäri Turussa) ja tietty treenannut ja näyttänyt yleisesti hyvältä.

Syksy on alkanut siis kiireisissä merkeissä. Minulla käy uusi lenkittäjä Jasmin ja olen hänen kanssaan päässyt lenkkeilemään muutaman kerran viikossa. Olen myös jatkanut toko-harrastustani ja koirapuistoilua. Kavereistani olen tavannut Kassua (uusi tuttavuus, vanhempi Viron Rescue-poika) ja Milliä ja Dorista. Dorikselta sain köniin, mutta Millin kanssa meni paremmin. Sain myös muistutuksen Vikke-kissalta kuonooni, että päätä ei kannata tunkea tuolin alle, jos siellä on kissa. Muistakaa! Eli alan näyttämään aika katu-uskottavalta.

Mutta pysykääpä maisemissa ja nauttikaa harvinaisen lämpimistä syyspäivistä. Maha ehkä vähän kastuu, mutta ei haittaa.

Satsuma

[ lisää kommentti ] ( 1 view )   |  permalink  |   ( 3 / 77 )

<< <Edellinen | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | Seuraava> >>