Pääseekö Satsuma ulos, me vielä leikkiä haluttais... 
Tervepäterve kaverit,

Syksyä pukkaa, mutta ihan kivasti menee silti. Olen ollut mm. edustamassa eläintenpäivänä tässä viime aikoina ja nähnyt kivasti kavereita, ihmisiä ja koiraeläimiä. 4.10 olin mukana Rekku rescue ry:n ja Dewi ry:n eläintenpäivätempauksessa. Toimin lähinnä ihmisten huomionkiinnittäjänä ja maskottina. Sain runsaasti silityksiä ja aika kiitettävästi myös keksejä. Vähän oli jännää ja illalla oli jaloissa kramppia. Tähän vaivaan sain lääkettä, hierontaa ja lisää huomiota. Kannattava keikka siis.

Täällä kuvia tempauksesta, vaikkei minun ihanaa persoonaani näissä näykään:
http://www.rekkurescue.com/tapahtuma.php?id=19

Lisäksi olen ottanut ikäänkuin tavaksi pienet paini- ja juoksumatsit naapurin nuoren pojan eli Hansun kanssa iltaisin. Hansu on n. vuoden ikäinen voimapakkaus, mutta pidän sen aika hyvin kurissa. Kivointa on juosta pienen corgihepulin kourissa suoraan Hansua päin tai kuolata sen poskiparrat märäksi. Keppejen kanssa meillä tulee joskus erimielisyyksiä siitä, mikä keppi on kenen, mutta muuten tullaa hyvin toimeen. Ohessa kuva meistä lenkillä Liedossa.



Muiden kanssa leikkiminen esim. koirapuistossa on välillä mennyt vähän överiksi ja luulen, että jatkossa olemme tarkkana kenen kanssa sinne menemme. Minähän tulisin toimeen kaikkien kanssa, mutta jotkut koiraeläinkaverit ei oikein tykkää musta. Syy voi olla tietty mun jatkuvassa räkyttämisessä ja lievässä napoleonkompleksissa. Alistua - ei koskaan! Ei vaikka toinen olisi kahdeksan kertaa suurempi!

Koiramaailmassa leviää muuten myös vaalikuume ja suosittelenkin tässä kohdassa kaikille koiralukijoille seuraavaa taktiikkaa vaalipäivänä: 1) pakota omistaja ulos kunnallisvaalipäivänä 26.10.08 (tai jo ennakkoäänestyspäivänä) 2) kisko omistaja vaalipaikalle 3) Yritä telepaattisesti kommunikoida sellaisen ehdokkaan numero omistajasi tietoisuuteen, joka tykkää koirista ja järkkää meille lisää esmes puistoja 4) Kerjää itsellesi mojova pala vaalipullaa.

Terveisin,

Satsuma, vaikuttava koiraeläin



[ lisää kommentti ] ( 1 view )   |  permalink  |   ( 2.9 / 56 )
Kirjoitusahdistus 
Olen kuullut, että koiraeläimet kärsivät usein erilaisista ahdistuksista. Yleisin näistä on eroahdistus, jos koiraa ahdistaa olla yksin. Minä kyllä tykkään ihan olla välillä yksinkin, koska silloin saa nukuttua kunnolla. Joskus niinä päivinä kun ihmiset ja jopa jotkut niiden lajitoverit valtaavat kämpän olen ihan väsynyt kun en saa kauneusuniani nukuttua. Tietysti voisi mennä johonkin rauhallisempaan huoneeseen, mutta silloin saattaisi jäädä huomaamatta jos joku esimerkiksi syö juustoa tai viiliä.

Myönnän kuitenkin, että minulla on yksi pieni ahdistuksen aihe, nimittäin tämä kirjoittaminen. Joinain päivinä on vaikeaa tuoda ajatuksiaan blogiin tai muotoilla niitä sellaiselle kielelle että ihmisetkin ymmärtävät. Ette voi ymmärtää miten vaikeaa on esimerkiksi selvittää miltä ruuat tuoksuvat lakritsinväriseen kuonooni tai miten paljon pallon potkiminen menee vaistojen varassa. Koirilla taitaa nimittäin olla jotenkin parempi suhde alkukantaisiin tarpeisiinsa kuin ihmisellä ja tämä tekee lajienvälisestä kommunikaatiosta haastavaa. Eilenkin kun lähdin pimeään metsään ihanan hajun perässä, koska löysin mitä ilmeisimmin lintueläinten tuottamaa sontaa iltapalaksi, sain aikaan kauhean härdellin. Että pimeään metsään ei saisi kadota noin vain, ei edes kakansyöntitarkoituksessa.

Minähän siis vain noudatan syväänjuurtuneita koiran periaatteita, jos se on hyvää ja sen voi syödä - syö. Mutta ymmärtävätkö ihmiset tätä, no eivät. Niinpä kirjoittaessani blogiini luulen, että perimmäiset ja ehkäpä tärkeimmät koiran elämää koskevat totuudet eivät välity lukijakunnalle tai jäävät ainakin vaillinaisiksi. Tästä siis ahdistukseni kirjoittamiseen.

En aio kuitenkaan blogittamista lopettaa, vaan pyrin hiomaan ilmaisuani jatkossa ja näin valaisemaan koiranelämän käänteitä jatkossa yhä paremmin.

Täytin muuten neljä vuotta tuossa pari viikkoa sitten. Ohessa kuva, josta käy ilmi, että jotain noi ihmisetkin ovat tajuneet. Ei se kakun ulkonäkö vaan se maku. Nakkeja ja Ceasaria, nam!

[ 2 comments ] ( 40 views )   |  permalink  |   ( 2.9 / 54 )
Vertaileva tutkimus kepistä ja pallosta 
Hyvät lukijat,

Pahoittelen pitkää taukoa blogittamisessa. Syynä oli ihmisen kesäpää, josta salasana oli päässyt unohtumaan.

Olen tässä ehtinyt kesän aikana tehdä runsaasti empiiristä tutkimusta palloista ja kepeistä. Molemmathan ovat aivan mainioita kapistuksia, joissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Jotta näiden ihanuuksien ihanuusjärjestykseen saataisiin selkoa tein listaa plussista ja miinuksista.

Pallon plussat
- sopii sisätiloihin
- vinkuu joskus
- pyörii
- on oma
- voi piilottaa ja kukaan muu ei löydä

Pallon miinukset
- harvinainen
- menee sohvan/tuolin alle, johon ei yllä
- aiheuttaa haukkumista, josta seuraa torumista

Kepin plussat
- niitä on joka paikassa
- voi järsiä
- aina uudenlainen makuelämys
- hauska etsiä metsästä

Kepin miinukset
- ei oma
- ei saa tuoda sisään
- joissakin on kummia hajuja eivätkä kelpaa
- ei pompi eikä pyöri

Tämän vertailun perusteella voisin väittää, että pallolla on enemmän plussapuolia miinuksiin nähden. Toisaalta ideaalitilanne olisi, jos pallon olemusta muokattaisiin kepin suuntaan seuraavalla tavalla:

Ehdotus 1: Palloja metsiin keppien lailla joka paikkaan
Ehdotus 2: Järsittävyyden parantaminen

Näillä parannuksilla olisi lähes valmis luopumaan kepeistä ja siirtymään pelkäksi pallonkäyttäjäksi. Varsinkin jos rinnalla saisi välillä pitää jalkapalloa, joka vasta mahtava kapistus onkin. Toisaalta olen myös aika tyytyväinen nykymaailmaan, jossa on sekä keppejä, että palloja.

Pitääpä etsiä kuva-arkistoista parhaat keppi- ja pallokuvat niin näette kuinka hyvin käsittelen molempia.

Terkuin,
kohta 4-vee Satsuma

[ 1 kommentti ] ( 15 views )   |  permalink  |   ( 3 / 55 )
Koira ja sivistys 
Hyvät lukijat,

Tahdon tänään kirjoittaa itselleni tärkeästä aiheesta, nimittäin sivistyksestä. Monet luulevat että koirana oleminen tulee jotenkin luonnostaan, eikä minkäänlaisia henkisiä tai fyysisiä harjoitteita vaadita. Mutta ei, näin luulevat ovat väärässä.

Koiran sivistys on monenlaista. Tulee tuntea erilaiset nappularuuat, maasta löydetyn ruuan gourmet-osasto, puruluiden suuri valikoima sekä erilaisten herkkujen olemus. On kyllä totta, että kulinaristiksi maistelen syötäviäni melko vähän ja hotkaisen ne aika nopsaan, mutta osaan silti arvostaa hyvää juustoa tai nakinpalaa. Olen myös niin sivistynyt, että syön aina lautaseni tyhjäksi ja välillä toistenkin lautaset jos tarve vaatii.

Laajan ruokatuntemuksen lisäksi koiraeläimen sivistykseen kuuluu erilaiset leikit ja riehumisen taito. Palloa pitää osata arvostaa ja kuljettaa juuri oikein. Mikä tahansa lelu ei sivistyneelle koiralle kelpaa vaan rajoitan intoni muutamaan valikoituun vinkuleluun. Niistä yksi on kylläkin kissoille suunniteltu, mutta sivistynyt eläin ei ole ennakkoluuloinen lelujensa suhteen.

Avarakatseisesti tulen toimeen myös kaikkien kaksijalkaisten kanssa. Osaan seurustella kaikenikäisten ja kokoisten kanssa. Näen ihmisissä aina heidän parhaat puolensa. Pienien ihmisten naamat on mukava nuolla ja suurempien ihmisten parhaat puolet saattavat olla esimerkiksi heidän maukkaat jalkansa. Olen erittäin sosiaalinen ja avoin uusille tuttavuuksille.

Eli näillä tavoin ilmenee koiran sivistys. Ihmisillä taitaa olla jotakin papereita joilla ne ilmaisevat sivistyksensä ja meilläkin toinen ihminen hankki jonkin tällaisen paperin viime lauantaina. Hirveä hässäkkä siitä ainakin saatiin. Me koiraeläimet pidämme vähän matalampaa profiilia sivistyineisyytemme suhteen ja sen voi vain henkiä meidät kohdatessaan. Se on meidän korviemme asennoissa, hännän vispauksessa ja kauniissa silmissämme.

Ja niin, olen minäkin joskus kirjoja lukenut...

Mutta hyvää Juhannusta kaikille. Olkaapa sivistyneesti!

Satsuma

[ lisää kommentti ] ( 10 views )   |  permalink  |   ( 3 / 47 )
Hammaskivestä 

Moi,

Muutama viikko sitten minut vietiin eläinlääkärille hammaskiven poistoon, mutta lääkäri kurkkasi kerran suuhuni ja sanoi ettei näin hienoa kalustoa tarvitse putsata. Tämän olisin osannut sanoa itsekin, ilman 38 euron toimistomaksua, mutta kukapa minulta mitään kysyisi. Ok, voi olla että henki mulla välillä vähän haisee ja takahampaat ovat kellertyneet, mutta se nyt on sellaista. Koiran henki se haisee koiran hengelle, eikä millekään kukkasille. Tietty näin kesäisin henkeä voi raikastaa mm.ihanilla linnun jätöksillä. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät oikein ymmärrä tuota tapaa tosin.

Jouduin kuitenkin plaque-off kuurille, jonka pitäis vähentää (jo muutenkin siis tosi vähäistä) hammaskiveä ja raikastaa (jo mielestäni ihan tarpeeksi raikasta) hengitystäni. Laitankin tähän oheen kuvan, nyt kun olen tuon taidon oppinut, josta hieno purukalutoni näkyy. Eikös tuo nyt ole ensiluokkaisen koiraeläimen ensiluokkainen hammasrivistö? Hä?

Lumin näin muuten eilen. Se oli pieni ja aika valkoinen. En kyllä ymmärrä mitä ne kaikki ihmiset sitä hössöttää. Mulla ei ainakaan ole mitään hoivaviettiä, joten en jaksanut sitä kauheesti ihmetellä. Ennemmin olisin leikkinyt sen leluilla - varsinkin sellaisella vaaleanpunaisella pitkulakoiralla. Vaan annettiinko mulle sen leluja - eipä annettu. Kuulemma rikon ne. Daaah, tietty, eikös lelut kuulukin rikkoa? Mitä niillä sitten muka tekee...?

Kesäterkuin,

Satsuma

[ 1 kommentti ] ( 29 views )   |  permalink  |   ( 3.1 / 63 )

<< <Edellinen | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | Seuraava> >>