Elämisestä ihmisten kanssa 
Hei vaan taasen ja kiitos kommenteista Kateille!

Jännittää vähän se huominen paimennusretki. Olen nähnyt lampaita muutaman kerran ja aika vaistomaisesti ne kerran pistin läjään, mutta huomenna mennään ihan jonkun teorian mukaan. Rymättylän märehtijät, here I come!

Mutta siitä piti kirjoittamani, että millaista on koiraeläimellä elää ihmiseläinten kanssa. Niitä on nimittäin aika haasteellista kouluttaa ja usein tulee takapakkia monen opitun tempun kanssa. Esim. pallon heittelyyn pakottaminen tökkii toisinaan. Ne eivät edes lämpiä leikkiin vaikka vähän haukkumalla patistan. Olen huomannut että ihmisiin yleensäkin toimii paremmin ns. pehmeät metodit. Surullisen ilmeen ottaminen ja huokailu saa aikaa erittäinkin ripeää ja oikeaoppista pallonheittelyä tai kävelyllevientiä. Koirapuistossa eilen piti vähän hävetä ihmistä kun se yritti leikkiä kiinniottamista vaikka minulla oli sosiaaliset sessiot toisten koirien kanssa käynnissä. Joskus kyllä tuntuu että ihmiset tahallaan käyttäytyy huonosti, ei anna nameja ja puolustaa omia ruokiaan syömällä niitä ulottumattomissani. Ne myös karkailevat omiin hommiinsa yhtenään eikä luoksetulo ole kyllä hallussa kummankaan kohdalla. Kahden ihmiset pito on aika rasittavaa, mutta onhan niistä onneksi seuraa toisilleen.

Mutta kaikki kaikessa, on ihmisistä kuitenkin enemmän hyötyä ja iloa kuin harmia. Niistä on seuraa minullekin ja niiltä saa melko säännöllisesti ruokaa. Ne vievät minut lenkille ja linjani pysyvät kunnossa. Ja onhan se söpöä kun ne tahtoo aina että suihkun jälkeen niiden jalat nuollaan perusteellisesti (vaikka teeskentelevät että se on muka kamalaa :)) Eli kyllä minä olen ehdottomasti ihmiskoira.

Hyvät viikonloput!

Satsuma

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |   ( 2.8 / 9 )
Tanssii Satsuman kanssa 
Eilen tosiaan olimme ensimmäisella tanssikurssilla ja täytyy sanoa, että yllätin itsenikin lahjakkuudellani. Vaikka corgina olemukseni on hiukan pötkylämäinen ja tassuni ovat melko mitättömät, pystyn silti eloisilla korvillani ja innokkaalla asenteellani korjaamaan nämä puutteet. Tanssikurssilla selvisi, että liikkeet täytyy osata ihmisen molemmilla puolilla ja molempiin suuntiin. Tämäkin meni melko hyvin perille.

Saimme läksyksi etsiä minulle sopivan biisin. Itse ehdottaisin sellaisia kuin Hendixin "Foxy Lady" tai Stevie Wonderin "Isn't she lovely". Ihminen miettii vielä ja toivon että se tajuaa sen, että biisin täytyy jotenkin korostaa minun viehästysvoimaani. Olennaista minussahan on keinuva kävely, rapsraps-ääni kävellessä sekä kähkäh ääni muuten vaan. Biisi voisi myös jotenkin kuvata minun ja vihreän pallon välistä rakkautta, joka on kovin kestävää. Ehkäpä jonkinlainen sikermä olisi paikallaan...

Kurssi jatkuu ensi viikolla. Siinä välissä ehditään kokeilla myös ihan oikeiden lampaiden paimentamista Rymättylässä. Olen kuulemma mahdollisesti luontainen paimentyttö, mutta asia selviää tulevana lauantaina lopullisesti. Alle laitoin linkin paimentamispaikan sivuille.



[ lisää kommentti ]   |  permalink  |  tekstiin liittyvä linkki  |   ( 3.2 / 13 )
Maanantaimeininki 
Moi vaan kaikki. Maanantait on tylsiä, ihmiset lähtee töihin ja jättää mut tänne yksin hiimailemaan. Toisaalta ne jättää lähtiessään aina jotain puuhaa, kuten kongin banaanitäyteellä tai pahvilaatikon jossa on nakinpaloja. Ja oon mä vähän väsynytkin, oli sen verran äksöniä tossa viikonloppuna.

Kuten kerroinkin, olin siedättämässä Espoossa Mäysti-kissaa. Se ei hirveesti tykännyt mun lähentymisyrityksistä, mutta otti muuten aika lungisti. Eihän se siis koskaan aikaisemmin ollut tavannut yhtään Satsumaa tai muutakaan jaloa koiraeläintä! Oltiin me välillä aika lähekkäinkin, mutta elekieli takkuili ajoittain. Jännää se oli kyllä molemmille.

Junalla mentiin taas molempiin suuntiin ja junassa oli tullessa vähän liian innokas spanielipoika. Sille piti vähän näyttää kuka on kuka, ja unet jäi vähiin. Kaiken kissailun, uusien paikkojen ihmettelemisen ja matkustelun jälkeen vähän väsyttää ja ehkä maanantai onki ihan hyvä. Minä en voi ymmärtää miten ihmiset jaksaa mennä töihin. Mä en ainakaan mene. Ruokaa tulee kumminkin ja vihreä pallo on kotona mun kanssa. Siis oikeastaan maanantai on aika hyvä päivä - ja tiistai ja keskiviikko...

Huomenna alkaa koiratanssikurssi. Katsotaan miten rytmi tarttuu meikäläisen Walesilais-Mynämäkeläiseen vereen. Siitä lisää myöhemmin. Nyt otan unoset.

Satsuma

[ 1 kommentti ] ( 17 views )   |  permalink  |   ( 3.3 / 10 )
Satsuma tervehtii  
Moikkelis kaikki!

Minä en voi ymmärtää,miksi minulla ei aikaisemmin ole ollut tälläistä mahdollisuutta kertoa teille asioista, jotka ovat kaikille varmasti tärkeitä. Kukapa ei haluaisi kuulla palloista, makkarasta, koirapuistopolitiikasta tai pienen eläimen tulevaisuuden skenaarioista. Näitäpä siis on tarjolla tulevaisuudessa täällä.

Tänään olen menossa Espooseen tutustumaan Mäysti-kissaan. Olen sentään niin hyvä kissojen kanssa, että vaikka se ei minunlaisia ole koskaan tavannut, se tulee heti minua rakastamaan. Minusta ainakin kissat ovat kovin kiehtovia ja tahtoisin saada niitä tarkkailemalla olemukseeni ehkä lisää kissamaisuutta. Kerron miten Mäystin koirasiedätys meni ensi viikolla.

Nyt terkkuja hoitotädille ja Jussi-sedälle. Täytyy mennä tuijottamaan vihreää palloa, sillä joudumme eroamaan yhdeksi yöksi ja se on aika kestämätöntä.

Satsuma

[ lisää kommentti ]   |  permalink  |   ( 2.9 / 10 )
Tervetuloa Satsuman blogiin 
Satsuman blogi avattu 20.4.2007

t. Johanna - Satsuman hoitotäti :)



[ 4 comments ] ( 38 views )   |  permalink  |   ( 2.6 / 13 )

<< <Edellinen | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |