Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että meikäläisen vuodet ainokaisena hellittynä ja hemmoteltuna ovat ohi. Perheeseen on saapunut onneton kummallisen hajuinen kääryle, joka tuntuu vievän perheenjäsenten ja vieraidenkin kaiken huomion. Sitä tuijotellaan, kannetaan pitkin ja mikä pahinta, sille puhutaan sillä äänellä joka oli enne varattu vain mulle. Luulin alkuun aina, että ne puhui minulle, vaan ei. Sitten lattialla on leluja ja viltti joka ei olekaan mun.
Lenkitkin on osin nykyään teitä pitkin meneviä eikä metsään pääse kovin usein. Toinen ihminen tosin vie mua entistä enemmän mikä on aika kivaa. Olenkin ottanut sisälläkin tavakseni toisen ihmisen jatkuvan seuraamisen ja yritän aina olla siellä missä tapahtuu. Ja arvatkaa montako kertaa olen jäänyt ihmisten jalkoihin. Ei ole kuulkaa hääviä.
No toisaalta, onhan tuo pieni tyttö ihan kivakin ja välillä käyn vähän moikkaamassa sitä ja antamassa pienen pusun. Tottuu sitten meikäläiseenkin paremmin pikkuinen. Kun se huutaa, niin menen viereen varmistamaan, että ihmiset huomasivat sillä olevan jotain asiaa. Toisaalta luulen, että sen mekkalan kuulevan ihmisetkin onnettomilla korvillaan, mutta varmistelen kumminkin.
Näin siis mennään. En ehdi ehkä ihan niin usein kirjoittelemaan tänne kun mun pitää kattoa uuden laumanjäsenen perään, mutta aina kun ehdin niin päivittelen tietty tänne kuulumisiani. Nyt kuitenkin velvollisuus taas kutsuu, joten hei taas..
T: Satsuma lapsenamma.
[ 1 kommentti ] ( 32 views ) | permalink |
( 3 / 59 )Terse,
Kun kurakelit ovat taas täällä, olen joutunut useamman kerran pesulle. Ja jollei pesulle niin ainakin jotain pyyhkeellä yritetään läästiä sisääntullessa, vaikka se aika toivotanta onkin. Eikö ihmiseläimille nyt ole tullut selväksi, että koiraeläimen asuinpaikka nyt ei ole mikään putipuhdas? Ja mikset sohvalle muka saa mennä lötköttelemään pidemmän kuralenkin jälkeen?
Itse en siis erityisesti stressaa kurasta enkä todellakaan ole mikään hienohelma. Suorannainen sade kyllä vähän lannistaa ja pistää korvat horisontaaliin, mutta mutalammikot ovat aika jees. Niistä voi juoda janon yllättäessä ja voihan niissä vähän kahlaillakin. Kesällä muta ja vesi viilentävät ihanasti vatsanalusta.
Olen koirakavereillani nähnyt jos jonkinlaisia kurapukuvirityksiä, jotka aivan varmasti eivät ole niiden itse valitsemia. On heijastinta ja kumilenkkiä ja jopa töppösiä. Vaikka olenkin joskus pitänyt punaista poolopaitaa ihmisten mieliksi, niin kurapukua en taida päälleni mallata. Onneksi niitä on muutenkin kuulemma vaikea löytää minun ruumiinrakenteiselle koiraneidille. Ne muutamat joita olen joskus vuosia sitten kokeillut oli ihan liian pitkiä lahkeista.
No, sen verran myönnytystä saatan syystalven pimeissä säissä tehdä, että vaihdan uuteen pantaan, jossa on paremmat heijastimet. Näkevätpä useammat sitten, että täällä mennään, ihan ilman kurapukua corgimaisen luonnollisessa muodissa.
Terkuin Satsuma, jota ei ole tehty sokerista
[ 1 kommentti ] ( 23 views ) | permalink |
( 3 / 62 )Moi vaan kaikki tutut ja tuntemattomat,
Olen joutunut jonkinlaisen kovan koulutusohjelman kohteeksi viime aikoina. Yleensähän mä ilmoitan kovaäänisesti kun joku soittaa meidän (tai joskus naapurinkin) ovikelloa ja joskus huudahtelen silkasta innosta pallonlla leikkiessäni. Metsässä tietty haukun kanssa ihan huvikseni ja koitan saada asiaani julki. Olen melko ylpeä kantavasta äänestäni, joka kaikuu hyvin sekä sisä- että ulkotiloissa. Matalaksi ja jopa joidenkin mielestä pieneksi koiraksi minulla on aika hieno ja suuren koiran haukku. Joskus kun oikein innostun, se nousee korviahuumaavaan falsettiin.
Mutta siis, olen nyt saanut viime aikoina sellaisen vaikutulman, että ääntäni ei arvostettaisi perheeni piirissä. Pallon kanssa leikkiessä olen usein saanut vesisuihkun niskaani haukkuessani ja joskus samoin on käynyt ovikellohaukun kaikuessa. Menee hiukan fiilikset koiraeläimellä moisesta kohtelusta. Metsässä sentään olen saanut haukkua esim Hansua melko rauhassa. Ohessa pieni tyylinäyte:
http://www.youtube.com/watch?v=WhgvqQOL6nU
Aiheenahan tässä videossa on Hansun kepille haukkuminen. Hienosti kaikuukin mielestäni ääneni syksyisessä metsässä. Uskon, että monet naapurit osaavat arvostaa persoonallista saundiani. Koska vinkit kotona kuitenkin ovat melko selkeitä,aion jatkossa keskittää haukkumisen ulkotiloihin, paitsi jos oikein intoonnun sisätiloissa. Koiran hommahan on haukkua välillä...eikös juu?
Terkuin, Satsuma, haukkuva esiintyjä luonnon armosta
[ 1 kommentti ] ( 28 views ) | permalink |
( 3 / 74 )Tervepäterve kaverit,
Syksyä pukkaa, mutta ihan kivasti menee silti. Olen ollut mm. edustamassa eläintenpäivänä tässä viime aikoina ja nähnyt kivasti kavereita, ihmisiä ja koiraeläimiä. 4.10 olin mukana Rekku rescue ry:n ja Dewi ry:n eläintenpäivätempauksessa. Toimin lähinnä ihmisten huomionkiinnittäjänä ja maskottina. Sain runsaasti silityksiä ja aika kiitettävästi myös keksejä. Vähän oli jännää ja illalla oli jaloissa kramppia. Tähän vaivaan sain lääkettä, hierontaa ja lisää huomiota. Kannattava keikka siis.
Täällä kuvia tempauksesta, vaikkei minun ihanaa persoonaani näissä näykään:
http://www.rekkurescue.com/tapahtuma.php?id=19
Lisäksi olen ottanut ikäänkuin tavaksi pienet paini- ja juoksumatsit naapurin nuoren pojan eli Hansun kanssa iltaisin. Hansu on n. vuoden ikäinen voimapakkaus, mutta pidän sen aika hyvin kurissa. Kivointa on juosta pienen corgihepulin kourissa suoraan Hansua päin tai kuolata sen poskiparrat märäksi. Keppejen kanssa meillä tulee joskus erimielisyyksiä siitä, mikä keppi on kenen, mutta muuten tullaa hyvin toimeen. Ohessa kuva meistä lenkillä Liedossa.
Muiden kanssa leikkiminen esim. koirapuistossa on välillä mennyt vähän överiksi ja luulen, että jatkossa olemme tarkkana kenen kanssa sinne menemme. Minähän tulisin toimeen kaikkien kanssa, mutta jotkut koiraeläinkaverit ei oikein tykkää musta. Syy voi olla tietty mun jatkuvassa räkyttämisessä ja lievässä napoleonkompleksissa. Alistua - ei koskaan! Ei vaikka toinen olisi kahdeksan kertaa suurempi!
Koiramaailmassa leviää muuten myös vaalikuume ja suosittelenkin tässä kohdassa kaikille koiralukijoille seuraavaa taktiikkaa vaalipäivänä: 1) pakota omistaja ulos kunnallisvaalipäivänä 26.10.08 (tai jo ennakkoäänestyspäivänä) 2) kisko omistaja vaalipaikalle 3) Yritä telepaattisesti kommunikoida sellaisen ehdokkaan numero omistajasi tietoisuuteen, joka tykkää koirista ja järkkää meille lisää esmes puistoja 4) Kerjää itsellesi mojova pala vaalipullaa.
Terveisin,
Satsuma, vaikuttava koiraeläin
[ lisää kommentti ] ( 1 view ) | permalink |
( 2.9 / 56 )Olen kuullut, että koiraeläimet kärsivät usein erilaisista ahdistuksista. Yleisin näistä on eroahdistus, jos koiraa ahdistaa olla yksin. Minä kyllä tykkään ihan olla välillä yksinkin, koska silloin saa nukuttua kunnolla. Joskus niinä päivinä kun ihmiset ja jopa jotkut niiden lajitoverit valtaavat kämpän olen ihan väsynyt kun en saa kauneusuniani nukuttua. Tietysti voisi mennä johonkin rauhallisempaan huoneeseen, mutta silloin saattaisi jäädä huomaamatta jos joku esimerkiksi syö juustoa tai viiliä.
Myönnän kuitenkin, että minulla on yksi pieni ahdistuksen aihe, nimittäin tämä kirjoittaminen. Joinain päivinä on vaikeaa tuoda ajatuksiaan blogiin tai muotoilla niitä sellaiselle kielelle että ihmisetkin ymmärtävät. Ette voi ymmärtää miten vaikeaa on esimerkiksi selvittää miltä ruuat tuoksuvat lakritsinväriseen kuonooni tai miten paljon pallon potkiminen menee vaistojen varassa. Koirilla taitaa nimittäin olla jotenkin parempi suhde alkukantaisiin tarpeisiinsa kuin ihmisellä ja tämä tekee lajienvälisestä kommunikaatiosta haastavaa. Eilenkin kun lähdin pimeään metsään ihanan hajun perässä, koska löysin mitä ilmeisimmin lintueläinten tuottamaa sontaa iltapalaksi, sain aikaan kauhean härdellin. Että pimeään metsään ei saisi kadota noin vain, ei edes kakansyöntitarkoituksessa.
Minähän siis vain noudatan syväänjuurtuneita koiran periaatteita, jos se on hyvää ja sen voi syödä - syö. Mutta ymmärtävätkö ihmiset tätä, no eivät. Niinpä kirjoittaessani blogiini luulen, että perimmäiset ja ehkäpä tärkeimmät koiran elämää koskevat totuudet eivät välity lukijakunnalle tai jäävät ainakin vaillinaisiksi. Tästä siis ahdistukseni kirjoittamiseen.
En aio kuitenkaan blogittamista lopettaa, vaan pyrin hiomaan ilmaisuani jatkossa ja näin valaisemaan koiranelämän käänteitä jatkossa yhä paremmin.
Täytin muuten neljä vuotta tuossa pari viikkoa sitten. Ohessa kuva, josta käy ilmi, että jotain noi ihmisetkin ovat tajuneet. Ei se kakun ulkonäkö vaan se maku. Nakkeja ja Ceasaria, nam!
[ 2 comments ] ( 40 views ) | permalink |
( 2.9 / 54 )
Calendar
